Oma loma Genevèssä

Alppiloman jälkeen jäin vielä pariksi päiväksi Genèveen. Vaikka lähdin Genèveen viettämään aikaa itsekseni, olisin ilmeisen helposti saanut myös seuraa. Ehdin juuri ja juuri astua ulos Genèven Gare de Cornavin- asemalta, kun ensimmäinen mies kehui silmiäni, aloitti keskustelun ja pyysi kahville ja puhelinnumeroa. Sama kaava toteutui parin muunkin lähestymisyrityksen kanssa: ensin kehutaan silmiäni ja/tai kauneuttani, aloitetaan keskustelu, pyydetään kahville ja/tai puhelinnumeroa. En kuitenkaan suostunut mihinkään! He tuntuivat lisäksi hämmästelevän sitä, että halusin viettää aikani Genèvessä yksin. En oikein ymmärrä, miksi ihmiset eivät osaa arvostaa omaa aikaa, olemista ihan yksin. Itse kun nimenomaan tarvitsen sitä ja nautin siitä. Joka tapauksessa Ranskassa ollessa tuollaiseen on jo tottunutkin ja olisi hienoa kokea Suomessakin samanlaista rohkeutta lähestyä toista henkilöä kuin mitä olen kokenut vaihtoaikanani. 

Päivisin kävin muutaman tunnin verran tutustumassa kaupunkiin ja sen nähtävyyksiin. Alkuillasta puolestaan hyödynsin hotellin kuntosalia, jossa crosstreenamisen tai juoksumatolla juoksun ohessa pystyi käymään vaikka facebookissa, mutta hillitsin mieleni – olinhan sentään vielä lomalla! Kuntosalin jälkeen rentouduin hotellin normisaunassa sekä turkkilaisessa höyrysaunassa, jotka yllättivät kuumuudellaan (toisin sanoen eipähän tullut kylmä ja koki todella olevansa saunassa) näinkin kovan saunojan. Sain koko ajan olla niin kuntosalilla kuin saunoissakin ihan yksin omien ajatusteni kanssa, joten huomasin siellä helposti hurahtaneen jopa kolme tuntia. Muutenkin hotelli tuntui juuri sopivan rauhalliselta tarpeitani ajatellen ja sain nukuttua hyvät ja levolliset yöunet.

Genèvessä ei mielestäni ollut kovinkaan paljon nähtävyyksiä tai sitten olin niin häikäistynyt Alppiloman kokemuksista, ettei Genève tuntunut enää oikein miltään. Joka tapauksessa turisteja kaupungissa tuntui kuitenkin liikkuvan runsaasti. 140 metriä korkea Genèven symboli Jet d’eau -suihku oli kyllä vaikuttava näky joka puolelta kaupunkia. Erityyliset kaupunginosat myös erottuivat toisistaan selvästi: vanha kaupunki, porvarillinen Tranchées, urbaani Plainpalais, pohjoinen korkeiden kansainvälisten organisaatioiden sävyttämä alue... Toisinaan kuitenkin pisti silmään miten vanhan pittoreskin talon viereen oli rakennettu moderni teräsmöhkäle, hyi kamala! Genèveen oli helppo tutustua jalan, sillä kaikki nähtävyydet sijaitsivat lyhyen matkan päässä toisistaan. Ainoastaan kansainväliset organisaatiot sijaitsevat pienen matkan päässä, mutta sinnekin pääsi kätevästi muutaman minuutin bussimatkalla. YK:n päämajaan en harmikseni päässyt tutustumaan, koska se oli poikkeuksellisesti suljettu vierailijoilta, mutta myös viereisessä Jardin Botaniquessa eli kasvitieteellisessä puutarhassa oli mukavaa käveleskellä, kun sattui aurinkokin vielä paistamaan.

Rahan käyttö oli hieman monimutkaista. Lukuisia kertoja unohdin, että hinnat ovat frangeissa, eivätkä euroissa, mutta siitä huolimatta hinnat tuntuivat korkeahkoilta. Visa-kortti ei tuntunut kelpaavan kaupoissa, mutta eurot käteisellä kyllä kelpasivat, tosin vaihtorahana sain frangeja. Onnistuin kuitenkin kuluttamaan aika hyvin kaikki vaihtorahoina saamani frangit, sillä minulla jäi vain pari hassua kolikkoa matkamuistoksi. Genèven julkisen liikenteen Unireso-lippuautomaatit olivat todella sekavia, minkä sain huomata sumpliessani rautatieaseman ja lentokentän väliä. Kun lopulta löysi sopivan lipun, osassa automaateista ei toiminut kortti, osassa toimi vain Sveitsin frangit, eivätkä automaatit palauttaneet ylimääräistä rahaa. Hotellissa asustavat saavat onneksi hotellista ilman erillistä veloitusta julkisen liikenteen kortin oleskeluajalleen. 

Paluumatka Genèvestä muistutti lähinnä suomalaista Pendolino-matkaa, vaikkakin TGV-junissa on paremmat penkit: Jossain Lyonin jälkeen juna pysähtyi teknisen vian takia, seisottiin puoli tuntia jossain maaseudulla, kunnes ajeltiin hiljakseen tunnin verran seuraavalle asemalle. Asemalla sitten kävi vilske, kun ihmiset säntäilivät pitkin asemalaituria edes takaisin ja yrittivät selvittää, mitä seuraavaksi tapahtuu: odoteltiin kukin vuorollaan seuraavia omaan määränpäähän meneviä junia. Lopulta saavuin Toulouseen kaksi tuntia alkuperäistä aikataulua myöhemmin. Olin kuitenkin tyytyväinen, että pääsin perille, enkä joutunut johonkin hornantuuttiin. Loma oli ohi ja oli aika pureutua viimeiseen opiskelurutistukseen tentteihin lukemisen muodossa.

Joululoma Alpeilla

Joululomaa vietin Chamonix-Mont-Blancilla laskettelun, nautiskelun ja lepäilyn merkeissä. Matkustin junalla Genèveen, josta matka jatkui vuokra-autolla kohti Chamonix’ta. Perillä Chamonix’ssa oltiin myöhään illalla, joten matkalla ei kyllä saanut mitään käsitystä siitä, mihin oli oikein menossa: ympärillä näkyi vain vaaleita varjoja, joista ei tiennyt, ovatko ne vuoria vai pilviä. Vasta seuraavana aamuna herätessä 1462 metrissä Le Tourissa ymmärsi, mihin sitä oikein on tullut. Vuoristot ympäröivät joka puolelta, aurinko porotti lähes pilvettömältä taivaalta ja lunta oli kymmeniä senttiä. Siinä suomalaistyttökin häkeltyi! 

Pari ensimmäistä päivää sai nauttia upeasta auringosta ja mahtavista maisemista, joita ei silloin osannut kuitenkaan arvostaa riittävästi, minkä huomasin loman loppupuolella. Ei sellaista oikein voi uskoa ennen kuin sen itse kokee: maisemat olivat paljon, paljon upeampia kuin osasin kuvitella! Kolmantena päivänä sitten alkoi sataa lunta, ihan kunnolla siis eikä mikään pikku sade. Hanget kasvoivat melkein silmissä, ihmiset kaivelivat autojaan lumilapioilla näkyviin ja heikko näkyvyys asetti haasteita laskettelulle. Vuoren rinnettä ei uskaltanut kovin lujaa tulla alas, jolloin reidet tulivat helposti maitohapoille, kun piti koko ajan jarruttaa. Pitkissä rinteissä piti monta kertaa levätä, ja jossain vaiheessa tuli jopa itku, kun ei laskettelun pitäisi tällaista tuskaa olla. Rinteisiin kuitenkin pääsi laskemaan, vaikka näkyvyys oli huonoimmillaan muutaman metrin luokkaa. Iltapäivästä ilma alkoi yhtäkkiä kirkastua ja pääsi jälleen kunnolla laskemaan ja nauttimaan mahtavista maisemista. Fiilis oli jälleen uskomaton, kun tajusi missä korkeuksissa sitä liitelee! 

 

Sade jatkui seuraavina päivinäkin ja osa rinteistä oli suljettu lumivyöryvaaran vuoksi. Laskettelemaan silti vielä pääsi pienempään mäkeen. Itse asiassa välillä olikin mukava yrittää hioa tekniikkaa vähän helpommassa mäessä, kun ei kovinkaan aktiivisesti ole tullut laskettelua harrastettua. Alppien rinteet kun ovat hieman haastavampia kuin suomalaiset: sininen rinne = punainen, punainen = musta jne., joten saa nähdä, miten pieniltä nyppylöiltä Suomen laskettelurinteet tämän jälkeen tuntuvat. Parhaimmillaan tuli laskettua 2765 metristä 1252 metriin, joten rinteissä oli sekä matkaa että korkeuseroa. Le Touriin vievä silta oli kunnallisen poliisin toimesta suljettu lumipyryn vuoksi, jolloin päästiin kuitenkin Chamonix’iin kiertotietä, jolla mahtui kerrallaan vain yhteen suuntaan ajamaan. Huonoimmillaan reilun 10 km:n matka taittui tunnissa. Bussiyhteys Chamonix’sta Le Touriin ei kulkenut ollenkaan, joten hyvä, että oli auto käytössä. Suuri lumivyöryvaara (5/5) esti laskettelun Alppireissun loppupuolella, mutta silloin piti keksiä muuta tekemistä.

Alpeilla tuli syötyä ja juotua todella hyvin. Tarkoitan lähinnä ruoan laatua sekä sen valmistamiseen käytettyä aikaa, enkä ähkyä ja krapulaa. Ensimmäistä kertaa elämässä tuli maistettua sammakonreisiä ja ostereita.  Ruoan laittaminen tosin olisi voinut olla hieman helpompaa, mikäli majapaikan varustuksesta olisi löytynyt etanapannu, parsakeitin ja osteriveitsi, mutta luovuutta kun löytyy, niin ilman niitäkin selvisi hyvin :) Mainittakoon, että en kyllä itsekään omista noista mitään! Paikallisessa ruokakaupassa kalatiskin myyjät, ja jopa ranskalaiset asiakkaat, opastivat miten valmistettuna ruoista saa parhaan maun esille. Kalatiskin myyjä jopa tuputtamalla tuputti maistelemaan eri osterilajikkeita. Niin niitä sitten rohkeasti vedettiin kitusiin ja arvioitiin, että kallein lajike oli parasta. Pari kaupanpäällistäkin vielä hujautettiin pussiin. Aikamoista palvelua! Ylipäätään Chamonix’ssa ihmiset olivat hyvin ystävällisiä ja mukavia sekä elivät sopuisasti luonnon armoilla olemisestaan huolimatta. 

Rinteet sulkeutuivat auringon laskiessa neljän jälkeen, minkä jälkeen tuli keskityttyä lähinnä päivän aikana kulutetun energian täydentämiseen sekä tietysti reissuseuraan. Alpeilla lasketteluun hurahtaisi helposti parikin viikkoa: upeat maisemat, paljon aktiviteettiä, enkä muista milloin olisin todella ollut niin lomalla, muun maailman ulkopuolella, kuin Alpeilla. Ihana loma!:)

Lautapelikaupunki Carcassonne

Yksi blogiteksti on näköjään unohtunut julkaista opiskelukiireiden ja joululoman odotuksen huumassa, joten tässä pieni kertomus joulukuisesta Carcassonnen reissusta, jonka tein toisen suomalaisen vaihto-opiskelijatytön kanssa. Carcassonne on suomalaisille tuttu lähinnä suositusta lautapelistä, jossa rakennetaan keskiaikaista kaupunkia. Todellisuudessa Carcassonne on siis myös ranskalainen linnoitettu kaupunki Aude-joen rannalla noin tunnin junamatkan päässä Toulousesta kaakkoon päin. 

Matka ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla, sillä olin juuri saanut ostettua juna-aseman lippuautomaatista junamatkustamisen alennuskortin mukaisen lipun, kun huomasin, että olin jättänyt itse alennuskortin kämpille. Olen ihminen, joka haluaa suunnitelmallisesti pitää asiat omassa hallinnassa, ja kun tapahtuu jotain yllättäviä vastoinkäymisiä, niin hermostun ja menen paniikkiin, enkä osaa ajatella oikein järkevästi… Kun asia sitten ratkeaa, niin kaikki on taas mainiosti. Olen huomannut muiden ihmisten mielestä sen olevan lähinnä huvittavaa, kun yleensä niin rauhallinen ihminen muuttuu yhtäkkiä hermostuneeksi ja epävarmaksi sormien rummuttajaksi, mutta niin itsekin aina jälkeenpäin nauran vain asialle. En sitten uskaltanut ottaa riskiä, vaan kävin vaihtamassa lipun normaaliin aikuisten lippuun ja maksoin täten koko matkasta tuplahinnan… Toivoinkin Carcassonnen olevan sen arvoinen paikka!

En Carcassonnesta tiennyt etukäteen mitään muuta kuin, että siellä on joku linnake, joten päätimme suunnistaa heti suoraan sinne ja vasta sen jälkeen katsella, mitä muuta kaupunki tarjoaa. Vuonna 1247 linnoitettu la Cité on kuulemma Ranskan toiseksi suosituin turistikohde, ja siellä asuu nykyään vain muutama kymmentä ihmistä. Sitä ympäröi kahdessa rivissä muurit sekä sen keskellä kohoaa pääsymaksullinen kreivien linna (le château comtal) museoineen ja Saint-Nazairen basilika. Sisäänkäynnillä puolestaan on Dame Carcas -patsas. Citén viittä linnaketta, château de Termes, château d'Aguilar, château de Quéribus, château de Peyrepertuse et château de Puilaurens, kutsutaan Carcassonnen viideksi pojaksi. Lisäksi citéssä on paljon matkamuistomyymälöitä, pieni kauppoja, joitakin ravintoloita ja muutama museo.

225 metriä pitkä kävelysilta Le Pont Vieux yhdistää citén/ville hauten ja ville bassen toisiinsa Aude-joen yli. Tavallisemmin ville basse -nimellä tunnettu kaupunginosa ja Ludvig IX:n linnoitus (la bastide Saint Louis) vuodelta 1247 on Carcassonnen kauppa- ja asumiskeskus. Kaupunkia on kiertänyt 2800 metriä pitkä muuri, josta on nykyään jäljellä vain joitain jäänteitä. Keskustassa on La Place Carnot, jonka keskelle oli talven kunniaksi pystytetty luistinrata ja sen ympärille joulumarkkinat. Joulumarkkinoiden tuoksu oli aivan upea: hehkuviini, paahdetut kastanjat, crepit… Ja upea tunnelma! Carcassonnen keskusta vaikutti yllättävän vilkkaalta kävelykatuineen ja kauppoineen. Kaupungissa on myös paljon vanhoja arkkitehtuurisesti kauniita hotelleja.

Lopuksi tarkoituksemme oli mennä ravintolaan syömään ennen junan lähtöä, sillä olimme syöneet vain aamupalan ja yhdet Nutella-crepit päivän aikana, mutta kun viimein olimme löytäneet sopivan ravintolan ja tehneet tilauksemme, huomasimme, että kello oli niin paljon, ettemme ehtisi syömään ravintolassa. Niinpä pyysimme ruokamme mukaan ja kiiruhdimme junaan. Asemalla sitten totesimme junamme olevan sen verran myöhässä, että olisimme ehtineet sittenkin syödä ravintolassa sen sijaan, että hytisimme kylmyydestä asemalaiturilla tietämättä, milloin juna tulee. Vihdoin junassa sitten pääsimme herkulliselta tuoksuvan ja vielä lämpimän ruokamme kimppuun. Olin tilannut lähinnä papuja ja lihaa sisältävän ranskalaisen perinneruoan Cassoulet’n, jonka kuninkuudesta kilpailevat Toulouse ja Carcassonne. Aika kotiruokamaista, mutta yllättävän hyvää ihmisen mielestä, joka ei juuri valkoisista (tai ruskeista ja punaisista) pavuista piittaa. Tuli sitäkin maistettua! Ja Carcassonnen matka oli loppujen lopuksi onnistunut ja mukava reissu.