perjantai 13. tammikuuta 2012

Joululoma Alpeilla

Joululomaa vietin Chamonix-Mont-Blancilla laskettelun, nautiskelun ja lepäilyn merkeissä. Matkustin junalla Genèveen, josta matka jatkui vuokra-autolla kohti Chamonix’ta. Perillä Chamonix’ssa oltiin myöhään illalla, joten matkalla ei kyllä saanut mitään käsitystä siitä, mihin oli oikein menossa: ympärillä näkyi vain vaaleita varjoja, joista ei tiennyt, ovatko ne vuoria vai pilviä. Vasta seuraavana aamuna herätessä 1462 metrissä Le Tourissa ymmärsi, mihin sitä oikein on tullut. Vuoristot ympäröivät joka puolelta, aurinko porotti lähes pilvettömältä taivaalta ja lunta oli kymmeniä senttiä. Siinä suomalaistyttökin häkeltyi! 


Pari ensimmäistä päivää sai nauttia upeasta auringosta ja mahtavista maisemista, joita ei silloin osannut kuitenkaan arvostaa riittävästi, minkä huomasin loman loppupuolella. Ei sellaista oikein voi uskoa ennen kuin sen itse kokee: maisemat olivat paljon, paljon upeampia kuin osasin kuvitella! Kolmantena päivänä sitten alkoi sataa lunta, ihan kunnolla siis eikä mikään pikku sade. Hanget kasvoivat melkein silmissä, ihmiset kaivelivat autojaan lumilapioilla näkyviin ja heikko näkyvyys asetti haasteita laskettelulle. Vuoren rinnettä ei uskaltanut kovin lujaa tulla alas, jolloin reidet tulivat helposti maitohapoille, kun piti koko ajan jarruttaa. Pitkissä rinteissä piti monta kertaa levätä, ja jossain vaiheessa tuli jopa itku, kun ei laskettelun pitäisi tällaista tuskaa olla. Rinteisiin kuitenkin pääsi laskemaan, vaikka näkyvyys oli huonoimmillaan muutaman metrin luokkaa. Iltapäivästä ilma alkoi yhtäkkiä kirkastua ja pääsi jälleen kunnolla laskemaan ja nauttimaan mahtavista maisemista. Fiilis oli jälleen uskomaton, kun tajusi missä korkeuksissa sitä liitelee! 

Sade jatkui seuraavina päivinäkin ja osa rinteistä oli suljettu lumivyöryvaaran vuoksi. Laskettelemaan silti vielä pääsi pienempään mäkeen. Itse asiassa välillä olikin mukava yrittää hioa tekniikkaa vähän helpommassa mäessä, kun ei kovinkaan aktiivisesti ole tullut laskettelua harrastettua. Alppien rinteet kun ovat hieman haastavampia kuin suomalaiset: sininen rinne = punainen, punainen = musta jne., joten saa nähdä, miten pieniltä nyppylöiltä Suomen laskettelurinteet tämän jälkeen tuntuvat. Parhaimmillaan tuli laskettua 2765 metristä 1252 metriin, joten rinteissä oli sekä matkaa että korkeuseroa. Le Touriin vievä silta oli kunnallisen poliisin toimesta suljettu lumipyryn vuoksi, jolloin päästiin kuitenkin Chamonix’iin kiertotietä, jolla mahtui kerrallaan vain yhteen suuntaan ajamaan. Huonoimmillaan reilun 10 km:n matka taittui tunnissa. Bussiyhteys Chamonix’sta Le Touriin ei kulkenut ollenkaan, joten hyvä, että oli auto käytössä. Suuri lumivyöryvaara (5/5) esti laskettelun Alppireissun loppupuolella, mutta silloin piti keksiä muuta tekemistä.


Alpeilla tuli syötyä ja juotua todella hyvin. Tarkoitan lähinnä ruoan laatua sekä sen valmistamiseen käytettyä aikaa, enkä ähkyä ja krapulaa. Ensimmäistä kertaa elämässä tuli maistettua sammakonreisiä ja ostereita.  Ruoan laittaminen tosin olisi voinut olla hieman helpompaa, mikäli majapaikan varustuksesta olisi löytynyt etanapannu, parsakeitin ja osteriveitsi, mutta luovuutta kun löytyy, niin ilman niitäkin selvisi hyvin :) Mainittakoon, että en kyllä itsekään omista noista mitään! Paikallisessa ruokakaupassa kalatiskin myyjät, ja jopa ranskalaiset asiakkaat, opastivat miten valmistettuna ruoista saa parhaan maun esille. Kalatiskin myyjä jopa tuputtamalla tuputti maistelemaan eri osterilajikkeita. Niin niitä sitten rohkeasti vedettiin kitusiin ja arvioitiin, että kallein lajike oli parasta. Pari kaupanpäällistäkin vielä hujautettiin pussiin. Aikamoista palvelua! Ylipäätään Chamonix’ssa ihmiset olivat hyvin ystävällisiä ja mukavia sekä elivät sopuisasti luonnon armoilla olemisestaan huolimatta. 

Rinteet sulkeutuivat auringon laskiessa neljän jälkeen, minkä jälkeen tuli keskityttyä lähinnä päivän aikana kulutetun energian täydentämiseen sekä tietysti reissuseuraan. Alpeilla lasketteluun hurahtaisi helposti parikin viikkoa: upeat maisemat, paljon aktiviteettiä, enkä muista milloin olisin todella ollut niin lomalla, muun maailman ulkopuolella, kuin Alpeilla. Ihana loma!:)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti